Mun reissu on virallisesti päättyny jo melkein viikko sitte, mut edelleen löytyy läjä julkasemattomia kuvia ja tarinoita Ljubljanasta. Yhessä vaiheessa työssäoppimisjaksoa tajusin et Ljubljana on täynnä musiikkia. Varsinki keskustan alueelta löyty kaikkina niinä päivinä ku siel tallailin aina vähintä yks musikantti. Myös ilmasia konsertteja tuli bongattua. Ja kaikki esiintyjät, siis aivan kaikki, oli niin käsittämättömän lahjakkaita!
Tää on taas yks niist kulttuurieroista joihin rakastuin. Sloveniassa jengi oikeesti jää kuuntelee katusoittajia. Osa jää penkeille istuskelee, osa seisahtuu paikoilleen. Jopa fillareilla kulkevat saattaa keskeyttää matkansa ja jäädä hetkeks fiilistelee musaa. Ei myöskää ollu mitenkää mahdotonta et joku ohikulkijoista jäi soittajan vieree lauleskelee. Jotku jopa alko tanssii keskellä toriaukeeta! Oi voi, jos jollain Suomessa löytyis pokkaa sellaseen. Pakkohan henkilön ois vähintääki humalassa oltava, tai muuten vaa sekasin. Päitä pyöriteltäis hölmistyneinä, osa ohikulkijoista saattais ehkä jäädä huvittuneina sivusta seuraamaan, mut vaan hetkeks. Mikä meit Suomalaisia oikeen vaivaa?
Kaikkein eniten meitsin ymmärrystä koettelee se, et miks katusoitto Suomessa on kielletty (tai näin oon ainaki ymmärtäny asian olevan)? Sehän elävöittää katukuvaa ja tuo ainaki mulle hyvän fiiliksen! Joku vois luokitella sen kerjäämiseks, mut mitä sitte? Mielummin katusoittajat ku romanikerjäläiset pahvimuki kouras, sori nyt vaan.
Ens kesänä mä haluun matkustaa takas Sloveniaan. Ehkäpä voisin sillo uskaltautua olemaan se henkilö joka alottaa tanssin kadun laidalla, livemusiikin soidessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti