Saatii Mian kaa spontaani idea et vieraillaa meijän vanhal ylästeel moikkaamas vanhoi opettajii ja kattelee mestoi. Siispä suoraa koulun jälkee hypättii dösään joka vei meijät Kartsin teinihelvettiin.
Neljä vuotta sitte jätettii peruskouluajat taakse, mut kaikki vanhat opettajat muisti meijät vielki. Liekö syynä se et musiikkiluokkalaisina oltii paljo esillä koulun tapahtumis ja muutenki enemmän yhteistyössä eri opettajien kaa ku normiluokalla opiskelleet, kuka tietää.
Kierrettii pitkin koulun käytävii ja palauteltii mielee hauskoi muistoi ja osallistuttii jopa musatunnille! Meijän entinen musamaikka, Jaana, otti meijät avosylin vastaan. Tuntu silt et mikää ei oo muuttunu, vaan et kaikki oli just niin ku ennenki. Laulettii jopa samoi biisei ku neljä vuotta sitte.
Asia jota en jääny koulusta kaipaamaa, oli nää sinapinkeltaset kaapit. Maailmas ei vaan voi olla mitään rumempaa väriä ku toi!
Onneks kuulun kuitenki niihin onnekkaisii jotka voi enimmäksee hyväl mielel muistella yläaste aikoi. Koin siel paljo hyvii hetkii ja mm. musikaaliprokkist en unohda ikinä!
Pelleiltii musatunnin jälkee viel hetki koulun pihal ja lähettii sit käppäilee meille päin. En tiiä alkoks ton yläasteel vierailun jälkee lapsettaa, mut jäätii hetkeks leikkipuistoo hengailee.
Illal lähettii viel mamin ja iskän kaa moikkaa mun isovanhempia Helsinkiin.
Mummo oli taas tuttuun tapaa pistäny teet ja kahvit tulee ja kattanu pöytää kaikkii herkkuja tuulihatuista piirakkaan.
Jatkoin mun lapsettaa- linjalla ja kävin kaivaa noi pehmoeläimet esii. Toi jättimäinen kani on ollu mun favourite ihan pienest asti. Jospa huomenna palaan takasin nykyhetkeen ja käyttäydyn taas ikäiseni tavoin... ehkä, vain ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti