Kamerat on ollu mun suurin rakkaus siitä hetkestä asti ku sain ekan oman digikameran joskus yläaste aikoina, eikä meit sen jälkee oo erottanu mikään. Kanniskelen järkkäriä (tai vaihtoehtosesti pient digii) mukanani lähes 24/7 ja oottelen sitä päivää ku oikeesti tosiaa nukun kamera kädes. Kuvaan ihan mitä tahansa: ihmisiä, eläimiä, kasveja, esineitä, maisemia... suurimmaks lemppariks on kuitenki noussu toisten ihmisten kuvaaminen. Kamera on kuitenki tuttu myös toiselta puolen katottuna. Vaik oon intohimonen valokuvaaja, oon myös ehkä sitäki suurempi linssilude.
Oon alust asti tuntenu oloni kotosaks kameran edessä, eikä tilanne oo muuttunu mihinkää, päin vastoin! Onneks suurinosa meitsin frendeistki tykkää kuvailusta ja järkätäänki usein erilaisii kuvaussessioit millon missäki. Ku iskee kunnon inspis ni kuvaukset suunnitellaa alust asti meikkei, vaatteit ja rekvisiittaa myöten (mm. ekat kuvat hyviä esimerkkejä).
Yleensä meijän järkkäämät kuvaussessiot frendien kaa kestää 2-4h, mut parhaimmillaa ollaa taidettu kuvailla jopa viis tuntia putkeen. Kuvasaldo vaihtelee siin 200-600 kuvan välillä.
Alempi kuva on otettu yhel hauskimmist kuvausreissuist ikinä. Meil oli ensinnäki melkone operaatio saada Inalle noi vaatteet päälle yleises puistos, mut hätä keinot keksii (ei kyllä paljasteta et mitkä keinot). Kevät oli vast aluillaa ja luntaki viel maas, propsit siis Inalle kengittä kävelystä sekä muutenki aika vilposessa vaatekerrassa hengailusta. Vaan oli se kaikki niiten kuvien arvosta.
Kehitettävää löytyis viel vaik kuinka, huolimatta siitä et miten monta vuotta oon kuvaillu. En oo esim. mikään mestari ottaa tilannekuvia, mikä on sääli siin mielessä et erilaisten tapahtumien ikuistaminen on haastavaa. Myös hämärässä kuvaaminen tuottaa toisinaa ongelmia. Oon laiska käyttää jalustaa ja vaik kuinka säätäisin asetuksia, ni onnistun ihan liian usein täräyttää kuvat. Ylempi kuva Miasta tosin on yllättävänki hyvä vaik valaistus ei fotoomishetkel ollu paras mahollinen.
Kavereiden kaa on ihana kuvailla puhtaasti jo sen takii et yhteistyö pelittää ku molemmat tietää mitä haluu ja toisen mieltymykset on tullu tutuiks. Toisinaa kaipaisin vaa uusia kasvoja kuvattavaks. Ei niin et vanhoissa ois jotain vikaa, mut uudet kasvot tois uusii kokemuksia ja haasteita.
Ps. Rupesin just ihmettelee et miten on mahollista et kaikki mun läheisimmät frendit (plus äippä) on näin kuvauksellisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti